Mini Smart

uudenlainen kauppa

MINI SMART

Jotain aivan uutta on tulossa Etelä-Pohjanmaan lakeuksille.

Lanseeraamme ensimmäisen miehittämättömän digitaalisen lähikaupan Ilmajoen Ahonkylään. Uudenlainen ruokakauppamme on arkesi pelastaja, sillä voit asioida meillä kellonajasta riippumatta.

Pikaiset ja helpot ostokset onnistuvat koska tahansa 24/7.

Avaamme elo-syyskuussa 2022.

Mikä Mini Smart?

Mini Smart syntyi yksinkertaisesti tarpeesta omaan, mutkattomaan lähikauppaan, jossa voi käydä täydentämässä perusruokatarvikkeet tai nappaamassa viikonlopun herkut.

Koska Seinäjoki – Ilmajoki – Kurikka välillä on tasaisesti liikennettä ympäri vuorokauden, mutta ei yöaikaan palvelevaa kauppaa, halusimme tuoda palvelun vastaamaan myös esimerkiksi vuorotyöläisten tarpeita.

Valikoimissamme on myös kahvi- ja kaakaoautomaatti, pullat ja pienet purtavat sekä einekset.

Lupauksemme

Helposti

Itsepalvelukaupassamme on helppo asioida. Tunnistaudu sisään, kerää ostokset ja poistu maksualueen kautta ulos.

Nopeasti

Myymälässämme on tarkoin valittu valikoima, josta löydät lähikaupan perustuotteet tai vaikkapa pullat vieraiden yllätysvierailulle.

Koska tahansa

Olemme avoinna 24/7. Ruokavalikoiman lisäksi meiltä löytyy myös kahvi- ja kaakaoautomaatti sekä pientä mukaan otettavaa evästä, kuten paikallisen leipomon täytettyjä leipiä ja pullaa.

Nopea - helppo - aina auki - Mini Smart

Mini Smart on Ilmajoen Ahonkylään avautuva uudenlainen digitaalinen lähikauppa. Haluamme olla helppo ruokakauppa lähellä sinua, kun tarvitset nopeasti perusruokatarvikkeita tai pieniä eväitä.

Myymälämme toimii itsepalveluperiaatteella, eli myyntitapahtuma on täysin automatisoitu.

Meille on helppo pysähtyä kantatie 67 varrelta, ja Ahonkylästä ostokset onnistuvat vaikka kävellen muutamassa minuutissa! 

Miten Mini Smart toimii?

Kirjautuminen maksukortilla

Tunnistaudu sisään

Tunnistautumistapoina toimivat maksukortti, Apple ID tai Google Pay.

Näytä kortti tai puhelin lukijaan, niin ovi avautuu ja voit aloittaa ostosten keräilyn.

Kerää ostokset

Kerää ostoksesi omaan tahtiin. Voit myös napata automaatista kahvin ja ottaa mukaan vaikka tuoreen täytetyn sämpylän.

Siirry kassalle

Aseta ostoskorisi skannauslaitteeseemme, niin skanneri lukee kaikki ostoksesi kerralla. Maksupäätteemme opastaa sinua suorittamaan ostokset loppuun vaivatta.

Ovi avautuu, kun maksualueella ei ole enää maksamattomia tuotteita.

Myymälä aukeaa elo-syyskuussa!

Mini Smart

Sijainti
Yhteydenotto
Avoinna

24/7

SOME